Siirry pääsisältöön

Johdanto


Hyhkyn Voiman myyjiä kesällä vuonna 1963. Museovirasto

PAM 003:n historiaprojektin merkeissä avataan hankkeelle oma ”Historian aineksia”-blogi. Ammattiosaston historiankirjoittaja Keijo Rantanen kertoo säännöllisesti blogissa palvelualojen järjestötoiminnan vaiheista Tampereella. Lisäksi luodaan katsauksia työnteon arkeen yli sadan vuoden aikana. Historian esittelyn lisäksi pureudutaan ajankohtaisiin kysymyksiin ja etsitään tämän päivän ilmiöihin laajempaa ajallista perspektiiviä. Varsinkin monelle nuorelle työväenliikkeen vaiheet ja suomalaisen työelämän modernisoituminen ovat varsin vieraita ilmiöitä. Miten esimerkiksi työehtosopimukset ovat tulleet suomalaiseen työelämään? Miten hyvinvointivaltio ja ammattiyhdistysliike liittyvät yhteen?

Lisäksi historiahanke tulee näkymään jatkossa myös ammattiosaston somekanavissa. Ammattiyhdistystoiminnan ympäristö on vuosikymmenien kuluessa muuttunut, toisaalta hyvin monet asiat ovat ennallaan. Esimerkiksi 1920-luvulla työnantajat vastustivat työehtosopimuksia, koska niiden nähtiin olevan uhka kansalliselle kilpailukyvylle. Kuulostaako tutulta? Edunvalvonnan vaiheiden lisäksi blogissa tullaan vuoden 2020 syksyn aikana käsittelemään ainakin espanjatautiepidemiaa vuosina 1918-1920.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaupan työläisen liukuva työaika 1920-luvulla

    Maaseudulla kaupat saivat olla lainmukaan auki kaksitoista tuntia. Todellisuudessa aukiolo oli hyvin liukuvaa. Kuvassa sekatavarakauppa Suojärvellä. Museovirasto. Siirtyminen kahdeksantuntiseen työpäivään oli epäilemättä yksi suomalaisen työmarkkinajärjestelmän suuria edistysaskeleita. 1890-luvulta lähtien se oli ollut Suomen työväenliikkeen yksi keskeisistä tavoitteista ja vaatimuksista. Työväenliikkeen valkopartainen oppi-isä Nils af Ursin kirjoitti vuonna 1896 Työmieslehdessä eurooppalaisista tutkimuksista, joissa vakuutettiin kahdeksantuntisen työpäivän hyviä vaikutuksia työväestölle. Työn lisäksi työväestölle jäisi mahdollisuuksia myös henkiseen kasvuun. Vaatimus kahdeksantuntisesta työpäivästä tuli tutuksi mm. vappumielenosoituksissa. Sosialidemokraattienemmistöinen eduskunta vahvisti Suomen itsenäistymisen aattona, marraskuussa 1917 lain kahdeksantuntisesta työpäivästä. Sisällissodan jälkeen työnantajapiirit pyrkivät parhaansa mukaan vesittämään työaikalakia, sillä sen

Liikeapulaisten "vatsantäyttölaitos"

  Vuonna 1930 Tampereen Liikeapulaisseura oli jo varsin vakiintunut tamperelainen yhdistys, mutta sen ”huoneistokysymys” oli edelleen ratkaisematta. Suuremmat yleisötilaisuudet oli pidetty perinteisesti Tampereen Kauppaoppilaitoksella, mutta muu kerhotoiminta kaipasi pysyvämpää ja kodikkaampaa pitopaikkaa. Oman talon rakentamista tai huoneisto-osakkeiden ostamistakin harkittiin, mutta yhdistyksen rahavarat eivät tähän antaneet mahdollisuuksia. Tampereen Työväentalolla toimimista ei edes harkittu.  Taloudelliset realiteetit pakottivat yhdistyksen etsimään eri puolilta Tamperetta sopivaa vuokrahuoneistoa. Osoitteessa Itäinenkatu 18 viimein onnisti. Tarjolla lähes 200 neliön huoneisto, johon kuului viisi huonetta, keittiö sekä eteishalli. Nykyään Itäisenkadun nimi on Aleksis Kiven katu ja PAM003:n toimisto toimii edelleen samassa osoitteessa Aleksis Kiven kadun ja Puutarhakadun kulmassa. Alkuperäinen rakennus on aikanaan purettu tontilta ja ehkä tarkka ajankohta vielä selviää historia

Juoksupoikia, juoksutyttöjä

  Sähkeitä kuljettaneet lennätinpojat ovat saaneet käyttöönsä komeat univormut. Kuva Helsingistä 1930-luvulta. Museovirasto. Alaikäisten työssäkäynti osa ennen sotia luonnollinen osa suomalaista arkea. Työläisperheille kyse oli elannosta, kun taas sivistyneistön mielestä työnteon avulla voitiin suojella lasten ja nuorten moraalia. Kaupungeissa ja pienemmissä asutuskeskuksissa varsinkin pojat tekivät erilaisia tilapäistöitä. Kengänkiillottajat ja sanomalehtipojat olivat luonnollinen osa kaupunkien katukuvaa. Kaupat ja muut palvelut olivat teollisuuden ohella alaikäisten tärkeimpiä työllistäjiä. Liikeapulaislaissa lapsityövoiman alaikärajaksi määrättiin 14 vuotta, mikä herätti 1920-luvun alussa jyrkkää vastustusta. Kauppiaiden mukaan juuri 12-14 vuotiaat olivat kaikkein halukkaimpia juoksupojiksi- ja tytöiksi. Vanhempia tällaiset tehtävät eivät enää kiinnostaneet ja esimerkiksi 15-vuotiaalle olisi pitänyt kauppiaan maksaa parempaa palkkaa. Tyytymättömiä olivat myös monet vanhemma