Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2021.

Juoksupoikia, juoksutyttöjä

  Sähkeitä kuljettaneet lennätinpojat ovat saaneet käyttöönsä komeat univormut. Kuva Helsingistä 1930-luvulta. Museovirasto. Alaikäisten työssäkäynti osa ennen sotia luonnollinen osa suomalaista arkea. Työläisperheille kyse oli elannosta, kun taas sivistyneistön mielestä työnteon avulla voitiin suojella lasten ja nuorten moraalia. Kaupungeissa ja pienemmissä asutuskeskuksissa varsinkin pojat tekivät erilaisia tilapäistöitä. Kengänkiillottajat ja sanomalehtipojat olivat luonnollinen osa kaupunkien katukuvaa. Kaupat ja muut palvelut olivat teollisuuden ohella alaikäisten tärkeimpiä työllistäjiä. Liikeapulaislaissa lapsityövoiman alaikärajaksi määrättiin 14 vuotta, mikä herätti 1920-luvun alussa jyrkkää vastustusta. Kauppiaiden mukaan juuri 12-14 vuotiaat olivat kaikkein halukkaimpia juoksupojiksi- ja tytöiksi. Vanhempia tällaiset tehtävät eivät enää kiinnostaneet ja esimerkiksi 15-vuotiaalle olisi pitänyt kauppiaan maksaa parempaa palkkaa. Tyytymättömiä olivat myös monet vanhemma