Siirry pääsisältöön

Kaupan työläisen liukuva työaika 1920-luvulla

 

 

Maaseudulla kaupat saivat olla lainmukaan auki kaksitoista tuntia. Todellisuudessa aukiolo oli hyvin liukuvaa. Kuvassa sekatavarakauppa Suojärvellä. Museovirasto.

Siirtyminen kahdeksantuntiseen työpäivään oli epäilemättä yksi suomalaisen työmarkkinajärjestelmän suuria edistysaskeleita. 1890-luvulta lähtien se oli ollut Suomen työväenliikkeen yksi keskeisistä tavoitteista ja vaatimuksista. Työväenliikkeen valkopartainen oppi-isä Nils af Ursin kirjoitti vuonna 1896 Työmieslehdessä eurooppalaisista tutkimuksista, joissa vakuutettiin kahdeksantuntisen työpäivän hyviä vaikutuksia työväestölle. Työn lisäksi työväestölle jäisi mahdollisuuksia myös henkiseen kasvuun. Vaatimus kahdeksantuntisesta työpäivästä tuli tutuksi mm. vappumielenosoituksissa.

Sosialidemokraattienemmistöinen eduskunta vahvisti Suomen itsenäistymisen aattona, marraskuussa 1917 lain kahdeksantuntisesta työpäivästä. Sisällissodan jälkeen työnantajapiirit pyrkivät parhaansa mukaan vesittämään työaikalakia, sillä sen väitettiin olleen yksi punaisen ajan harha-askelista. Yrityksistä huolimatta Paasikiven senaatti ei kumonnut lakia, mutta esimerkiksi ylityömääräyksiin tuli paljon lievennyksiä. Kauppaliikkeissä kahdeksantunnin työaikaan siirryttiin syksyllä vuonna 1918, mutta lainsäädännössä oli niin paljon poikkeuksia, että todellista kahdeksantuntista työaikaa noudatettiin ainoastaan teollisuudessa.

Vuonna 1919 säädettiin itsenäisen Suomen ensimmäinen työelämää koskeva laki: Laki kauppa-, konttori- ja varastoliikkeiden työoloista eli lyhyesti liikeapulaislaki. Alun perin lainsäädännöllä haluttiin säädellä lähes yksinomaan kauppojen aukioloa, mutta liikeapulaislakiin saatiin kuitenkin mukaan esimerkiksi lasten työntekoa rajoittavia määräyksiä. 

1920-30-lukujen työelämässä lainsäädännön ja todellisuuden ristiriita oli usein räikeä. Eikä tilanne ollut kaupan alalla yhtään sen parempi. Työaikalakia ja liikeapulaislakia ei noudatettu. Kaupat saivat olla auki pidempään kuin, mikä olisi ollut työntekijöiden työaika. Lain noudattamiseksi ei oltu myöskään aina valmiita palkkaamaan lisätyövoimaa. Ylitöistä ei maksettu erillistä korvausta, lapsilla teetettiin kahdeksantuntisia työpäiviä ja annettiin kannettavaksi suuria taakkoja. Työväenliikkeeseen kuuluneen liiketyöväenliiton kokoamien tietojen mukaan rikkomukset tapahtuivat usein työntekijöiden vapaasta tahdosta eikä suinkaan työnantajien pakottamana. Ammattiliiton oli vaikea puuttua rikkomuksiin, koska järjestäytymisaste oli edelleen heikko. 

Myös sunnuntaiaukiolosta keskusteltiin jo 1920-luvulla. Liikeapulaislaki mahdollisti maito-, leipä- ja kukkakauppojen aukiolon sunnuntaisin kello 06:00 alkaen. Kauppojen tuli olla kiinni aamukymmeneen mennessä. Tämä siitä syystä, että tuolloin maito ja leipä olivat tuoretuotteita, jota täytyi myydä päivittäin. Joidenkin kaupan työntekijöiden näkökulmasta tilanne oli vaikea, sillä ääritapauksissa jotkut työntekijät saattoivat saada sunnuntaivapaan vain muutaman kerran vuodessa. Muuten vapaapäivät osuivat arkipäiville. Vanha liikeapulaislaki oli lopulta voimassa aina vuoteen 1946 asti.

 

Lähteet:
Ala-Kapee, Pirjo & Valkonen, Marjaana, Yhdessä elämä turvalliseksi. SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen kehitys vuoteen 1930. SAK ry, 1982. 

Hentilä, Marjaliisa, Keikkavaaka ja kousikka. Kaupan työ ja tekijät 1800-luvulta itsepalveluaikaan. Liikealan ammattiliitto ry, 1999. 

Kertomus Suomen Kauppa- ja Liiketyöntekijäin Liiton toiminnasta 22. syyskuuta 1919 – 30 p:ään kesäkuuta 1921.

 

 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun liikeapulaisilla oli oma tenniskenttä

 Tampereen Jalkinekauppa Oy:n näyteikkuna Helsingissä 1930-luvun alussa. Museovirasto. Monilla suomalaisilla ammattialoilla edunvalvonnan historian vaiheet ovat yleensä kulkeneet selkeää aikajanaa. Esimerkiksi teollisuustyöväen edunvalvonta sai alkunsa 1800-1900-lukujen vaihteessa ammattiosastojen perustamisesta, minkä jälkeen saivat alkunsa myös valtakunnalliset ammattiliitot. Kaupan ja muiden palvelujen alalla kehitys ei ole ollut näin selväpiirteistä. Pirkanmaan Palvelualojen ammattiosasto 003:n juuret alkoivat kehittyä kahdesta varhaisesta palvelualojen ammattiosastosta Tampereella. Tässä postauksessa keskitytään näistä vanhimpaan eli vuonna 1895 perustettuun Tampereen Kauppa-apulaisseuraan. Neljä vuotta myöhemmin Kauppa-apulaisseuran nimi vaihtui Tampereen Liikeapulaisseuraksi. Samainen yhdistys oli aktiivisesti mukana myös liikeapulaisyhdistysten valtakunnallisessa yhteistyössä. Liikeapulaisten liitto perustettiin vuonna 1906 ja vuoden 1907 alusta lähtien liitto alkoi julka

PAM 003 ry:n historiahanke käynnistyy!

      Kev äällä 2019 Tampereen PAM 003 ry. päätti käynnistää laajan historiahankkeen, jonka lopputuloksena tullaan julkaisemaan laajasti palvelualan edunvalvontaa ja paikallisen rakennemuutoksen vaikutuksia käsittelevä historiateos. Tutkijana ja kirjoittajana toimin minä, Keijo Rantanen. Olen Nokialla asuva 46-vuotias historiantutkija ja tietokirjailija. Olen aiemmin kirjoittanut mm. Nokian tehdasyhdyskunnassa toimineen ammattiyhdistysliikkeen historiasta, Tampereen Työväenyhdistyksestä sekä työväen musiikkiharrastuksen vaiheista Suomessa. Tarkoituksena ei ole sulkeutua norsunluutorniin vuosiksi, minkä jälkeen valmis kirja tupsahtaa painosta ulos. Tässä blogissa käsitellään koko projektin ajan hankkeessa esiin nousevia teemoja ja seurataan samalla tamperelaisten ja pirkanmaalaisten palvelualan työntekijöiden vaiheita 1800-luvun puolelta aina nykypäivään asti. Tavoitteena on osoittaa, että historia ei ole pölyttynyttä ajanhukkaa vaan ajallinen perspektiivi auttaa ymmärtämään par

Liikeapulaisten "vatsantäyttölaitos"

  Vuonna 1930 Tampereen Liikeapulaisseura oli jo varsin vakiintunut tamperelainen yhdistys, mutta sen ”huoneistokysymys” oli edelleen ratkaisematta. Suuremmat yleisötilaisuudet oli pidetty perinteisesti Tampereen Kauppaoppilaitoksella, mutta muu kerhotoiminta kaipasi pysyvämpää ja kodikkaampaa pitopaikkaa. Oman talon rakentamista tai huoneisto-osakkeiden ostamistakin harkittiin, mutta yhdistyksen rahavarat eivät tähän antaneet mahdollisuuksia. Tampereen Työväentalolla toimimista ei edes harkittu.  Taloudelliset realiteetit pakottivat yhdistyksen etsimään eri puolilta Tamperetta sopivaa vuokrahuoneistoa. Osoitteessa Itäinenkatu 18 viimein onnisti. Tarjolla lähes 200 neliön huoneisto, johon kuului viisi huonetta, keittiö sekä eteishalli. Nykyään Itäisenkadun nimi on Aleksis Kiven katu ja PAM003:n toimisto toimii edelleen samassa osoitteessa Aleksis Kiven kadun ja Puutarhakadun kulmassa. Alkuperäinen rakennus on aikanaan purettu tontilta ja ehkä tarkka ajankohta vielä selviää historia